24Rent auttaa kanssayrittäjiä koronakurimuksessa
20
maaliskuu
Kerroimme alkuviikosta sosiaalisessa mediassa, että haluamme auttaa suomalaisia pk-yrityksiä koronakurimuksessa ja tempauksemme on herättänyt valtavasti mielenkiintoa.
Halukkaat yritykset ovat lähettäneet lukuisia viestejä kertoen omaa tarinaansa. Olemme lukeneet niitä kotitoimistolla eristyksissä lähes tippa linssissä ja kokeneet suurta myötätuntoa kaikkia tarinansa jakaneita kohtaan. Päätimme, että ensimmäisenä halusimme auttaa autoillamme niitä, joilla auto mahdollistaa edelleen toisten auttamisen. Ensimmäinen yritys lähtee matkaan ensi viikolla.
Helsingin kuvataidekoulu vie tarvikkeita vähävaraisille perheille
“Monissa perheissä on tiukat ajat edessä toimeentulon kiristyessä ja kodin taidetarvikkeista pulaa. Etäopetuksen pitkittyessä kodin tarvikkeet saattavat loppua. Haluamme tarjota kaikille tasaveroisen mahdollisuuden toteuttaa itseään. Niinpä päätimme järjestää Taiteen ensiapupakkausten jakelun eli koota kassin, jossa on perustarvikkeita lapsille ja nuorille taiteentekijöille. Tässä kohtaa 24Rent tuli apuun. 24Rent tarjosi meille ilmaisen pakettiauton viikoksi! Saamme tarvikkeet vietyä kotikuljetuksella perille.” – Virve Kallio, rehtori