(223581 vuokrausta)
4.3/5
Vuokraa auto 5 minuutissa

Ei oikeastaan mitään moitittavaa, kaikki meni ihan hyvin, minulle outo varaus/ noutosysteemi toimi yllättävän jouhevasti ja auto oli sitä mitä luvattiinkin.

Kaikki sujui mainiosti. Auto oli juuri passelin kokoinen. Sähköpostiin tulleet ohjeet olivat hyvät ja selkeät.

Siisti uusi tilava auto. Selkeät ohjeet auton käyttöönottoon ja palautukseen. Mahdollisuus jatkaa vuokraa tarvittaessa. Hinta OK.

Kaikki meni erinomaisen hyvin, vaikka olin ensikertalainen autonvuokraaja.

Hyvin toimii edelleen. Isona plussana joustava varauksen peruutusmahdollisuus (tai oikeastaan ajan muuttaminen) ilman kuluja.

Nettisivut ovat toimivat, ja kertovat autosta juuri olennaisen tiedon. Auton kunto vastasi tätä kuvausta, siksi annoin siitäkin täydet pisteet. Kerran olen soittanut asiakaspalveluun ja sain silloin hyvää palvelua.

Ystävällinen palvelu meikäläisen unohtaessa tavaroita autoon.

Kilometriveloitusten osuus on teillä järkevästi mietitty – sopii hyvin nettivuokraukselle.

Uudet ja hyvät autot, kätevä (ja varmasti kustannustehokas) auton nouto ja haku.

Älyttömän hyvä systeemi!! Ei ole helpompaa auton vuokrausta olemassa.

Vuokraus ja asiointi sujui oikein mallikkaasti. Homma toimi hyvin ja auton oli OK kunnossa. Annoin 3 tähteä asiakaspalvelusta sen vuoksi, että en oikein asioinut asiakaspalvelun kanssa kertaakaan. Voin silti suositella vuokraustanne muillekin!

Kaikki meni erinomaisesti. Mikään ei mennyt mönkään. Auto oli sopiva tarkoituksiimme (kuvaus siis hyvä, meidän arviomme myös oikea), vuokraus sujui hyvin, nouto oli helppoa, samoin palautus – ja auto toimi täysin toivotulla tavalla.

Muuton yhteydessä piti sopia etukäteen monia asioita, joten se että muuttoauton sai silloin kun sen pitikin saada, oli ensisijaisen tärkeää!
Ja tällä kertaa kaikki sujui erinomaisesti – auto oli siellä missä pitikin ja se oli sellainen kuin pitikin – kaikki meni todella hienosti!

Toinen kerta lyhyen ajan sisällä. Kaikki toimi. Hienoa se, että oikeasti ei ole sidottu konventionaalisiin aukioloaikoihin ja tietysti myös nokkakärryt joka autossa mainio juttu. Hinnat hieman kovemmat kuin kilpailijoilla, mutta konseptin toimivuus sen arvoiset.

Kaikki todella hyvin ja helppoa, vaikka oli ensimmäinen kerta kun netillä vuokrasin, mutta ei viimeinen.

Kiitos, kaikki meni hyvin. Ja erityiskiitos siitä, että ette laskuttaneet lisävarausta jonka tein kun alkoi näyttää siltä, että aikataulumme pettää. Näin ei käynyt ja auto palautettiin alkuperäisen aikataulun puitteissa ja peruitte ylimääräisen tunnin. Kiitos, aion käyttää autojanne jatkossakin!

Antamaani ilmoitukseen mittarin hälytysvalon palamisesta tuli nopea ja selkeä vastaus =).

Kaikki sujui loistavasti. Olin alkuun hieman epäileväinen auton käyttöönotosta, mutta se sujui hyvin älypuhelimen kautta.

24Rent on tehnyt vuokraamisesta helppoa. Tärkein asia itselleni on se, ettei aikaa kulu turhaan vuokraamoissa juoksemiseen, vaan netistä on nopeaa kartoittaa lähimmät pakettiautot. Vuokra-autot sijaitsevat sen verran väljillä vesillä, että oma auto on helppo jättää parkkiin kadun varteen. Vuokra-autot ovat yleisilmeeltään siistejä ja kohtuu uusia, joten ajaminenkin on mukavaa. Ei keksi kyllä moitittavaa, helppoa ja toimivaa.

Kaikki vuokraukseen liityvät toimenpiteet, kuten varaus, varaukseen liittyvä informaatio auton noudosta ja palautuksesta toimi selkeästi ja mallikkaasti. Auto oli myös hyvässä kunnossa.

1 141 142 143 144 145 147
Lataa lisää asiakaskokemuksia