Tosi kätevä vuokraus ja hintakin on kilpailukykyinen
Erittäin hyvä ja helppo palvelu! Autoon olisin toivonut kuormaliinoja, pakettiautolla kuitenkin lähtökohtaisesti kuljetetaan tavaraa joten tavara pitäisi saada myös sidottua.
Varaan uudestaankin. Sijainti oli hyvä. Hieman parannettavaa on aina, auto oli ehkä päällisin puolin hieman likainen eikä siten mahdollisia naarmuja kenties erottaisi, mutta kokonaisuutena hyvä palvelu. Jatkoon ja reippaasti. Kiitos
Hei. Varauksen on helppoa hyvin suunnitellun käyttöliittymän avulla. Selkeä, toimiva, kaiken tarpeellisen kysyvä ja nopsa sivusto.
Asiakaspalvelu oli hyvin ystävällistä ja erittäin avuliasta!
Kiitos nopeasta ja helposta autonvarauspalvelusta. On selkeät ohjeet ja säännöt
Kiitokset erittäin helposta varauskokonaisuudesta. Ainoan kehityksen antaisin mahdollisuudesta lisätä kaksi kuvaa vauriosta. Ajoon lähtiessäni huomasin tuulilasissa kaksi iskemää joista jouduin tekemään omat ilmoituksensa. Oliko sitten omaa osaamattomuutta, mutta sen vuoksi ei aivan kympin arvoista suoritusta, mutta mainio yhdeksän ja puoli. KIITOS!
Homma sujui mallikkaasti. Auto kokoonsa nähden helppo ajettava, mutta meluisa. Isolle kuskille jalkatilaa liian vähän, mikä olikin ainoa miinus.
Ovien avauksessa oli ongelmia mutta homma hoitui aika nooeasti asiakaspalvelian etäyhteydellä.
Kiitos hienoista ja toimivista autoista. Autoja on runsaasti ja melkein aina löytyy vapaa auto.
Mutkaton ja helppo palvelu. Melkein kuin istahtaisi kotipihalla olevaan autoon ja lähtisi matkaan. Paljon kiitoksia!
Kaikki toimi hienosti ja seniorikin pystyy selvillä ohjeilla suoriutumaan.
Tietoturva täytyy pitää korkealla tasolla.
KIITOS VARAUKSESTA!
Auton vuokraus hoitui helposti sekä selkeästi myös vuokrauksen hinta oli lisävakuutuksineen kohtuullinen..
Hyvin toimiva systeemi
Auto ja sijainti erittäin hyvä!
Tämä oli toinen kerta, kun käytin palvelujanne. Kaikki meni niin kuin pitikin ja koko prosessi on tosi helppoa käyttäjän/vuokraajan kannalta. Suosittelen teitä kaikille ystävilleni ja tulen käyttämään palvelujanne jatkossakin.
Tilaus ja informaatio toimivat todella hyvin. Toisella kertaa Appin toimintakin tuttua ja loogista. Suosittelen varauksetta muillekin.
Pyyhkijänsulat kaipaisi vaihtoa Muuten täydellinen kokemus, kiitos!
Hienoa että palveluun on tullut uusia, hieman tilavampia autoja ja ennen kaikkea, että ne ovat hybridejä!
Kiitos mahdollisuudesta pienempään pakettiautoon (alle 10m3). Edellisen kerran Renault oli hyvä ajokokemus, joten siksi hyvä, että löytyi nytkin.