Muuttohommissa aikatauluja on vaikea arvioida. Vaikka me emme tarvinneet lisäaikaa oli iloinen yllätys kun sitä olisi saanut helposti lähettämänne linkin kautta!

Riitta

Mielestäni ohjeista ei näkynyt tarpeeksi selvästi, että auton valokuvaus on sivuston kautta ohjattua, eli että asiakkaan ei tarvitse ottaa omia kuvia ennen auton käyttöönottoa. Lisäksi se vikailmoitus, joka sivustolta näkyi oli aika pieni, enkä ensin huomannut, että tuulilasin kohdalla oli punainen viiva tuulilasin halkeamisen merkiksi. Nämä ovat kuitenkin vain merkityksettömiä yksityiskohtia kokonaisuudessaan hyvin positiivisen kokemuksen puitteissa. Kiitos paljon auton vuokrasta.

Markku

Homma pelitti hyvin ja vaikka ovet ei auennu heti oikein ne saatiin nopeasti avattua ja asiakaspalvelu otti yhteyttä. Auto oli hyvä ja uusi. Ei tarttenu ajaa rotiskolla

Antti

Käytin palvelua ensi kertaa. Ohjeet olivat selkeästi ja auto oli sovitussa paikassa ja muutenkin kaikki sujui hyvin.

Kirsi

Muita kalliimpi mutta automaatti+ peruutuskamera+ vakionopeussäädin tekivät ajosta helppoa, samoin nokkakärry bonusta. Jos vielä muutama kuormausliina, vaikka kiinteästi kiinni, ettei heti varasteta, tekisi kokemuksesta vielä paremman

Timo

Muuten ok, ja kiitos, mutta kyseisessä autossa pakki jää helposti päälle – eli se on vaikea saada pois päältä

Eva

Hyvin toimiva palvelu. Siistit autot. Useita noutopaikkoja.

Eeva-Liisa

1 213 214 215 216 217 396