Kaikki meni aivan loistavasti, takuulla vuokraan tarpeen tullen jatkossakin!
Kaikki meni hyvin, nokkakärryt samaan hintaan hieno juttu!!
Auton kuvaus noudon ja paulautuksen yhtedessä on aina pienoinen jännityksen aihe. Eli toimivatko yhteydet palvelimeen. Kokemus voi olla pahimmillaan raivostuttava.
Autoa hakiessa vuokrasin auton osoitteesta Pajakatu 2. Tuntia ennen tuli viesti että auto olisikin osoitteessa Soukanlahdenkatu 19. Auto kuitenkin oli Pajakadulla. Hieman sekavaa.
hyvin meni —uudella autolla:) ja oli mistä valita. ainoa mikä ei onnistunut oli kuvien lähettäminen noutaessa ja palauttaessa. otin tietysti omaan kameraan. muistaakseni tuo on ollut ongelma aikaisemminkin.
KUTEN MAINITSIN YLLÄ MATKA SUJUI ERITTÄIN HYVIN JA EDULLISESTI, VALO ONGELMASTA HUOLIMATTA. ( VETOKOUKUN LÄHIVÄLO ONGELMA, SULAKE..?(
Kaikki sujui hyvin… keep up the good work.
Varaus sujui muuten hyvin, mutta Q-parkin kulkukortti oli ilmeisesti kadonnut edelliseltä kuljettajalta, joten parkkihalliin sisään ja ulos pääsy oli hankalaa, kun automaattinen rekisterinumeron tunnistus ei toiminut ja täytyi soittaa aina puomin hälytysnapista valvomoon. Lisäksi pakun takaosan oven lukitus vaati erillisen ”lukitusvivun” alas painamista, muuten auto hälytti koko ajon ajan varoitusta aukiolevista ovista. Tästä olisi ehkä hyvä lisätä huomautus auton ohjeisiin, sillä kuljettaja ei välttämättä muuten ymmärrä, mistä on kyse.
Auto oli vaikea saada liikkeelle. Käyttölogiikka outo. En meinannut millään keksiä miten vaihde menee päälle ja auto liikkuu. Toyotan vika, ei teidän. Ohjeet isommalla näkyville?
Auton kunto oli todella huono! Naarmuja ja lommoja joka ”nurkassa”, jonka takia oli äärimmäisen ikävää tehdä liikkellelähtötarkastusta. Auton käyttöönotto ja palautus sujui kohtalaisen hyvin.
Muuten kaikki ok mutta minusta bensamittari ei ollut täydessä kohdalla kun haen auton eikä myöskään noussut kun tankkasin ennen palautusta, tankki tuli niin täyteen että tuli yli!! Ps. Kilometrejä tuli n.48km ja dieseliä meni tankkauksessa 5.06ltr.
Yleisesti ottaen positiivinen kokemus, mutta kriittinen palaute ehkä auttaa korjaamaan jotakin, siis: 1. Ohjeet ovat sekavat, ensi kertaa palvelua käyttävän näkökulmasta (eikä minulle vieläkään ole selvinnyt, onko aina käytettävä AVAAXXXX koodia). 2. Onko tuo jokakulmasta valokuvaaminen ihan välttämätöntä. Ainakaan lyhytaikaista vuokrausta en työläiden käyttöönotto ja luovutusmenettelyiden vuoksi harkitse. 3. Vaikka auto oli hyvä ja hyvin varusteltu, minusta Toyotan kömpelöt ja raskaat polkimet on 80-luvulta. Kannattaisiko hankkia Toyotat automaattivaihteilla?
No problems!
Kaikki meni hienosti. Auto oli siisti ja toimi hienosti, tavaratilaan mahtui koko yksiön tavarat. Varausta sai jatkettua viestin lähettämällä. Käyttäisin uudelleen.
Erittäin tyytyväinen olen. Vaikeutta aiheutti se, että yöllä autoa palauttaessani Launeella parkkipaikalla oli niin pimeää kuvien ottamiseen, että piti käydä siellä aamulla uudelleen palautusta ja näkyviä kuvia varten.
Vähän reilummanpuoleisesti elämää nähnyt paku, mutta teki mitä piti.
Yritin ottaa auton käyttöön vanhalla tekstiviestilinkillä ennenkuin huomasin käyttää uusinta viestiä.
Erottajan hallissa netti ei toiminut, en saaanut otettua kuvia enkä hyvin palautettua autoa. Vasta takaisin kadulla sain suljettua ovet.
Helppo vuokraus ja hyvä auton sijainti..vuokraan myös uudestaan jos tarvis :)
Kaikki meni oikein mainiosti