Voisitte miettiä uutena sijoituspaikkans Myyrmäkeä. Aseman seudulla 24h parkkipaikkoja ja hyvien kulkuyhteyksien vuoksi muitakin autottomia perheitä..

Kaikki meni hyvin. Myös jatkoaikaa oli helppo varata.

Yleisesti ihan ok. Pakussa oleva nokkakärry oli ongelmallinen. Iso, painava, huonosti suurelta osin poikki kuluneilla naruilla kiinnitetty niin, että kärry on pahasti tiellä tavaratilassa. Se piti jättää kotiin kuljetusten ajaksi ja käydä hakemassa erikseen kotoa ennen palautusta.

Moi, olen jo muutaman kerran vuokrannut teiltä auton. Oikein jees palvelu kaikinpuolin. Kerran oli autossa vikaa, enkä päässyt sillä minnekään, mutta sijaisauto löytyi viereisestä korttelista. Ainut rakentava palaute on se, että toivoisin palautteen siitä kun olette tarkastaneet auton, että kaikki on ok ja suuren määrän kuvia voisi näin ollen poistaa puhelimesta eikä tarvitsisi miettiä että joko auto on käyty tsekkaamassa.

kaikki meni nappiin 10/10 kesälomareissu!

Kuusamossa tankkasin välitankkauksen eikä mennyt kuin 9 litraa. se jäi vähän mietityttään. Oulusta on kuitenkin 300 km riekamonjärvelle. saatto olla Rukan pumppu että oli rikki. oulussa tankkasin niin meni taas normaalisti 45 eurolla.

ihan mahtava lafka Teillä!
mietin saunaa lämmittäessä järven rannassa, että hyvä kun on 24rent, europcar olis ollut 40 euroa kalliimpi+ virka-ajat toimistolla. Kiitos!

Pakettiauton pienuus (Proace) yllätti hieman.

Kaikki meni ihan ok.

Eilinen vuokraus meni hyvin. Viime viikolla vuokrasin ekan kerran ja silloin autossa oli sisällä roskia ja hiekkaa. Sekä ohjaamossa että tavaratilassa. Ohjaamoon oli myös jätetty juomatölkki. Siivosimme pakun ja pyyhimme pölyt ohjaamosta. Huomasin myös hauskan tavaratilan ohjaamon katosta ja laitoin sinne käden. Siellä oli tölkkejä vaikka kuinka paljon! Niihin en viitsinyt koskea, ne tölkit oli myös eilen siellä vielä. Muuten tosi hyvä kokemus, autolla oli hyvä ajaa ja helppo ottaa käyttöön.

Palautus myöhästyi KehäIII:lla meistä riippumattoman moottoripyöräonnettomuuden vuoksi. Lisäaikaa tarjottiin pyytämättä! Ihan huippua!

Parasta noutoajan valinta, kun se on riippumatonta toimistojen aukioloajoista.

Kokonaisuudessaan arvosan hyvä+

Kaikki oli kunnossa ja auton vuokraus ja käyttö onnistui molemmilla kerroilla ongelmitta.

Helppo varata, auton sai läheltä, hyvä auto, en pitänyt kalliina-

Erittäin ystävällinen asiakaspalvelu puhelimessa. Oli ongelmia parkkipaikalle palautuksessa (täynnä) sekä puhelimessa. Täysi kymppi ja papukaija merkki hänelle naishenkilölle.

Kaikki toimi hyvin

Kaikki sujui hienosti ja auto oli helppo ajaa. Kiitos😊

Kiitos hieno ja vaivaton palvelu

Kaikki meni mallikkaasti!

Siisteys hyvällä tasolla. Auto tarpeeksi suurella tavaratilalla. Autossa hyvät varusteet. Miinuksena, ilmastointi ei tuottanut tarpeeksi kylmää ilmaa, moottori vinkui ikävästi?

Kaikki toimi mainiosti.

1 282 283 284 285 286 337