Poikani, joka käytti pakettiautoanne, kehui parhaaksi autoksi, jota on ikinä ajanut.

Aikataulu venähti hieman suunnitellusta, muuten ok. Tykkään palvelusta. Auto kaipaa pientä huoltoa eli piristysruisketta vaikka kone hurisee hyvin.

Kaikki hyvin, kätevyys ja helppous parasta

Kaikki meni hyvin. Ainoastaan siivousharja oli rikki ja lähti irti siivotaan.

Olin yllättynyt että tällainen vaihtoehto löytyi. Todella toimiva konsepti, sopi meidän tilanteeseen vallan mainiosti.

Kaikki sujui hyvin, auto oli siisti ja hyvässä kunnossa, käyttöönotto ja palautus olivat helppoja.

Kiitos! Tulen jatkossakin käyttämään tätä palvelua ja suosittelen kaikille muillekin – todella kätevä ja auto oli hyvä!

Vuokraamani auton noutopaikka oli hyvä, lähellä ja hyvien yhteyksien lähellä. Ohjeet olivat selvät kunhan ne luki muutamaan kertaan ajatuksella läpi. Ei mitään valittamista, kaikki sujui hienosti. Todella kätevää katsoa netistä itselle sopiva auto, aika ja tehdä varaus.

Kiitos helposta ja sujuvasta vuokrauspalvelusta!

Yksi pieni kehitysehdotus: Omilta sivuilta / varausvahvistuksesta ei joka kerta löytynyt pakettiauton sisämittoja (vain ulkomitat), joten ne piti mennä erikseen kaivamaan nettisivujen varauspalvelusta etsimällä saman auton tiedot.

Auton sijainti, sijaitsee bussipysäkin lähellä. Helppo tulla kävellen. Myös tankkauspiste lähtö/palautus pisteen kohdalla on hyvä.

Teillä voisi olla joku pesupalvelu/-sopimus jonkin paikan kanssa, jossa auton voisi pestä ennen palautusta. Tai sitten painepesuripaikka. Näin auton yleiskuva paranee ja antaa paremman kuvan ulospäin.

Pakettiauton takatilan lattian voisi päällystää kuramatolla, jotta materiaali ei olisi liukas ja tavara pysyy paremmin paikallaan. Myöskin helpottaa siisteyden ylläpidossa huomattavasti.

Homma toimi kuten luvattu

Olin varannut auton epähuomiossa väärälle päivälle, sain sen kuitenkin tosi näppärästi vaihdettua edelliselle päivälle, jolloin seisoin auton vieressä.
Sujuvaa toimintaa.

Palautus kadunvarteen Helsingissä on aina haaste tilanpuutteen takia, erityisesti kun illan lätkämatsi venyi 22.20 asti. Asiakaspalvelu pidensi kyllä hienosti palautusaikaa ilman lisähintaa, ilman sitä olisi ollut mahdoton homma.

Kaikki toimi tosi hyvin. Olen tyytyväinen vuokrapalveluun ja käytän tarvittaessa uudestaan palvelua.

Kaikki sujui oikein mainiosti. Ei ole mitään negatiivista palautetta.
Yksi missä olisi ns petrattavaa minun mielestäni. Kun varaat auton, sähköposteja/viestejä tulee liikaa. Olisi hyvä keskittää kaikki info/kuitit vaikka yhdelle viestille. Olisi selkeämpi jos olisi vain yksi viesti mistä näkee kaiken tarvittavan..

Polttoainekorvauskin tuli, vaikka en enää edes odottanut. Iloinen yllätys. Kiitos!

Auton moottori veti upeasti ja polttoainetaloudellisesti.
Nokkakärryn kiinnityshihna onneton sekä harja puuttui.

Palauttamisen yhteydessä joku oli parkissa 24rentin paikalla, oli onneksi juuri poistumassa mutta olisi voinut myöhästyttää palauttamisessa

Todella toimiva ja mutkaton palvelu, kaikin puolin hyvin toteutettu.

Kaikki meni hyvin, ja toimiva sekä ehjä auto. Pisteet siitä. Auto oli todella likainen, joten sen voisi varmaan pestä joskus. Lisäksi pieni hämmennys, kun Q-parkin kortti oli hukassa. Sitä ei lopulta tarvittu, koska portti tunnisti automaattisesti auton. Löysin kortin kuitenkin palauttaessani autoa penkin alta, ja laitoin sen ohjeissa kerrottuun paikkaan eli kuskin aurinkosuojan päälle.

1 289 290 291 292 293 337