Aivan loistava palvelu.
Ei mennyt mönkään, mutta siksi vain 3/5 auton sijainnista, koska gps näytti sijainnin rakennustyömaalle enkä meinannut keksiä, että auto on ison vilkkaasti liikennöidyn kadun toisella puolella. Toki sen säteen sisällä, mutta aiheutti hämminkiä. Mutta ensimmäisen kerran näin. Pidän kovasti tästä yhteisöautokuviosta! Ja olen useamman kerran 24rentiä käyttänyt. Erityisesti kahdella viimeisellä kerralla asiakaspalvelu on ollut tosi ystävällistä.
Kaikki meni hyvin.
Ainut juttu mikä oli, niin vähän epäselvä että kuinka sinne Martinlaakson ostarin katolle oikein sai parkkeerata. Jätin auton samaan kohtaan kuin se oli, mutta tosiaan en ole varma että saiko se ihan sillä Qpark-tarralla siihen jättää, kun normiautolle olisi ollut 2 h kiekkopaikka. Tähän meni vähän turhaakin aikaa, mutta muutoin kaikki toimi loistavasti.
Loistavaa, että Myrtsiin on saatu vihdoinkin auto ja vielä mitä parhaimmalla sijainnilla!
Kaikki toimi. Kiitos.
kaikki OK, lyhyessä ajossa tankkaaminen tuntui turhalta. Parempi olisi jos pystyisi maksamaan polttoaineen varauksen yhteydessä.
Autot siistejä ja uusia. Hyvä sijainti. Nokkakärryt oli mukava lisä muutossa. Auton nouto ja palautus helppoa.
Kaikki sujui moitteettomasti! :)
Muuten meni hyvin, mutta aivan matkan alussa vakionopeuden säädin lakkasi toimimasta. Tämä teki ajamisesta raskaampaa.
Positiivista, että käyttöönottoon ja palautukseen on tehty selaimella käytettävä palvelu, johon saa napattua kuvat autosta yms. Tämän sivun käytettävyyttä ja selkeyttä olisi tosin hyvä vielä parantaa, jotta toimisi oikein, esim. kuvien ja poikkeamalistan tallentuminen olisi hyvä näkyä jotenkin.
Varaus sujui alusta asti moitteettomasti. Auto oli sisältä siisti ja kunnossa. Palautus oli selkeää ohjeiden takia! Jos ongelmia olisi tullut niin niihin oli ohjeet saatavilla. Suosittelen!
Kaikki meni niinkun pitikin. Kiitoksii…vaan
Samalla parkkipaikalla oli useita autoja joten tunnistaminen oli hieman hankalaa ilman rekisteritietoja varauksessa. Hienosti toimi kaikki muuten. Tänks!
Varauksen teko jopa nopealla aikataululla oli sujuvaa ja ongelmatonta. Auton haku ja palautus on äärimmäisen helppoa.
Kaikki oli muuten 5/5 niin kuin normaalistikin. Auto oli vain tällä kertaa sen verran rapainen, että kirkkaalla auringonpaisteella taustapeileistä ei tahtonut nähdä mitään.
Kaikki sujui hyvin, käyttöönotto ja palautus ongelmaton, auto siisti ja toimiva.
tein pääsiäisreissun äitin luokse
meni tosi hyvin
Vuokra-ajan joustava pidennys tunnilla oli hyvä juttu.
Kaikki sujui hienosti. Helppo ja erittäin sujuva käyttää palvelua, samoin varauksen jatkaminen tunnilla erittäin helppoa ja hienoa myös se, että vaihtoehtoa tarjottiin automaattisesti ja tarvitsi vain vastata tekstiviestillä. Erittäin hyvä ja ekonominen + egologinen tapa autoilla vain tarvittaessa.