Matka meni hyvin ja palvelu oli hyvin informoitu. Autoa palauttaessa pimeys vaikeutti kuvausta

Automatisoitu varaus -ja noutosysteemi toimii hienosti! Ainoa palaute olisi, että vähän voisi vielä selkeyttää informaatiota varauksesta. Sitä voisi vähän tiivistää ja pistää tärkeimmät tiedot ensimmäiseksi ja selkeästi.

Ohjeita tuli paljon ja niihin tutustuminen ensimmäistä kertaa vei huomattavan paljon aikaa. Auto oli hyvä.

Nokkakärry on mielestäni aivan turha, olen monta kymmentä kertaa vuokrannu pakua enkä moista tarvinnut. Aiheuttaa vain turhaa murhetta pakkaamiseen koska se on tiellä, unohtuu myös herkästi kohteeseen minne viedän tavaraa kun sen kerran ottaa autosta pois…. nimim. ”Ekstra 40km lenkki taas hakemaan nokkakärryä”

Tiukalla aikataululla varaus onnistui helposti ja nopeasti!

Hyvin meni, mutta autoa ei selvästi oltu paljon käytetty. Oli aika jäässä, minkä vuoksi ovet olivat jäykät saada auki. Hanskalokerossa ollut lappunen tiedossa olevista vaurioista voisi olla vielä selkeämpi. Sen kanssa piti tihrustaa aika pitkään, että löytyvätkö kaikki vauriot jo listalta. Kuvien lataaminen käytön lopuksi nettiin ei myöskään onnistunut suoraan puhelimelta

Varaus oli hieman jäykkä, piti tehdä pari kertaa (Safari-selain), maksun jälkeen ei tullut vahvistusta ja kun olin aloittamassa varaus-maksuprosessia uudestaan, tuli tekstiviesti että asia hoitui.

Muuten loistavasti hoidettu prosessi. Auto oli todella likainen, joten oli mahdotonta tietää onko kuran alla naarmuja tmv.

Kiitos – jatkan asiakkaananne!

Tuulilasi oli säröillä mutta ei haitannut ajoa. Polttoaine mittari näytti mitä sattui, yllätyin tankatessa vähäisestä kulutuksesta

Kaikki sujui hyvin. Sähköposteja ja teksitviestejä tuli ehkä hieman liikaa. Jos asiat voisi tiivistää muutamaan viestiin, esimerkiksi kulkuluvan etsiminen saattaisi olla kätevämpää.

Hyvä systeemi!

Kaikki sujui erittäin hyvin!

Auton kunto vastasi odotuksiani.

Kaikki ok. Valokuvaaminen haastavaa yö aikana.

Homma hoitui hienosti!

Kiitoksia jälleen autovuokrauksesta 😀

Kaikki sujui oikein hyvin

Kaikki meni tosi hyvin :-)

Kaikki meni todella hyvin ja muutto sujui autollanne helposti

Homma toimi helpommin kuin kuvittelinkaan. Valokuvien lähettäminen ja niiden ottaminen autosta pimeässä oli vähän hankalaa, mutta ei sinänsä teidän vika.

Kaikki OK

1 312 313 314 315 316 388