Toistamiseen varattu tästä osoitteesta pakettiauto. Yhtä hyvin onnistui Hämeenlinnassa kuin Tampereellakin.
Kaikki meni hyvin. kiitos
Auton kaikki vahingot eivät olleet dokumentoituja. Niiden raportointiin meni aikaa. Multimediaviestit eivät toimineet.
Aivan huippusysteemi introvertille! Ekaa kertaa hybridillä ajaneena meni 15 minsaa ennen, kun osasin käynnistää auton.. onneksi on YouTube :D vuokraan taas auton parin viikon päästä!
Aivan loistava palvelu. Parasta oli, että ajoneuvon sai vuokrattua netissä. Todella hyvät ja selkeät nettisivut, helppo oli varata toimistoaikojenkin ulkopuolella. Ohjeet olivat selkeät ja ekakertalaisenakin niitä oli helppo noudattaa. Pienen yrityksen tavarat siirtyivät kerralla. Iso kiitos ja menestystä jatkossakin 🙂
Kaikki oli niin sujuvaa ja helppoa.
Ei mitään ongelmia. Kaikki toimi mallikkaasti. Hyvä ja kätevä toimintamalli auton vuokraamiseen.
oli jännittävää mutta kaikki toimii hienosti
Matka sujui mukavasti. Meinasin unohtaa lähettää sulje-viestin palautettuani auton, mutta onneksi teiltä tuli heti klo 22.01 muistutusviesti ja hoidin asian kuntoon.
kaikki meni hyvin
Mielettömän kätevä systeemi! Aion ehdottomasti jatkossakin käyttää palveluitanne.
Näin ensi kertaa palvelua käyttäneenä kaikki sujui oikein mallikkaasti ja osasin ohjeiden perusteella käyttää palvelua. Joitain kehittämiskohteita tuli kuitenkin mieleen:
Varausta tehdessäni varaussivu ei oikein meinannut pysyä kasassa. Varaussivulla oleva kartta sekoili ja ei aina näyttänyt sitä autoa, jonka tietoja katselin. Lisäksi varausta tehdessä inforuutujen (i) tekstit eivät aina tulleet näkyviin, vaan jäivät muiden elementtien alle.
Varauksen aikana ja ennen sitä tuli useita sähköposteja ja tekstiviestejä ja lopulta menin sekaisin, että missä mikäkin tieto/ohje oli. Eli näiden vähentämistä voisi miettiä. Esim yksi pidempi sähköposti, jossa on kaikki oleellinen tieto ja linkit ja sitten tekstari, josta löytyy linkki ovien avaamiseen.
Poikkeustilanteista (varauksen jatkaminen, lisäkilometrit, palautuspaikan siirto jne) ohjeet voisivat olla selkeämmät. Nyt sain näistä ristiriitaista tietoa. Toisaalta neuvottiin laittamaan tekstaria ja toisaalta viestiä varaussivun kautta jne. Lisäksi nettisivuilla ohjeet saattoivat olla vielä eri tavalla. Eli näihin selkeyttä, yhteenpaikkaan ja yhdenmukaisesti.
Nyt myös huomasin, että palauteruutuun saa kirjoittaa vain 1500 merkkiä. Nyt teiltä jää osa palautteestani saamatta, koska en jaksa täyttää lomaketta uudestaan.
Kaikki sujui jouhevasti
Hyvä auto, joustava järjestelmä, kaikki toimi hyvin. Ainoa miinus oli se, että tankki ei ollu täynnä liikkeelle lähdettäessä, mistä laitan seuraavaksi reklamaatioviestiä.
Varaus meni hyvin, minulta mahdollisesti unohtui tavaraa ohjaamon yläpuoliseen lokeroon.
Mitenköhän saisin sen jos jäi?
Auto oli Upo-uusi ja siisti. Vuokrauksen alkaessa tankki ei ollut aivan täysi. Saattaa olla myös mittarivirhe sillä lopputankkauksessa tankkiin ei mennyt paljoa dieseliä.
En osannut tulkita ”kolhulistaa” ilmeisesti siis punaiset merkinnät olivat olemassa olevia kolhuja? Ehkä asia voitaisiin kirjoittaa hieman selvemmin auki. Että raportoitava, jos punaisten merkintöjen lisäksi uusia kohtia.
Autossa ilmeni pian käyttöönoton jälkeen pientä vinkunaa, mistä soitin asiakaspalveluun. Pitkähkön automaattivalintaketjun jälkeen pääsin puheisiin mukavan henkilön kanssa, joka sai vakuuttuneeksi siitä, ettei suurempaa huolta ole, ja autolla uskaltaa lähteä kauemmaskin. Pointsit siis puhelinpalvelusta!
Ihan hyvin meni. Mutta paluumatkalla juutuimme Hartolassa yllättävään 1tunnin asfaltintekoruuhkaan ja sen takia piti lisätunti ottaa
Mielestäni näin yllättävää ei pitäisi huomioida. Palautus ei olisi ollut kovin myöhässä Eikä autoa oltu varattu
Ilmeisesti netti pätki noutopaikalla, koska en saanut linkkiä auki. Onneksi oli tekstarivaihtoehto.