Kaikki sujui loistavasti. Olin alkuun hieman epäileväinen auton käyttöönotosta, mutta se sujui hyvin älypuhelimen kautta.

24Rent on tehnyt vuokraamisesta helppoa. Tärkein asia itselleni on se, ettei aikaa kulu turhaan vuokraamoissa juoksemiseen, vaan netistä on nopeaa kartoittaa lähimmät pakettiautot. Vuokra-autot sijaitsevat sen verran väljillä vesillä, että oma auto on helppo jättää parkkiin kadun varteen. Vuokra-autot ovat yleisilmeeltään siistejä ja kohtuu uusia, joten ajaminenkin on mukavaa. Ei keksi kyllä moitittavaa, helppoa ja toimivaa.

Kaikki vuokraukseen liityvät toimenpiteet, kuten varaus, varaukseen liittyvä informaatio auton noudosta ja palautuksesta toimi selkeästi ja mallikkaasti. Auto oli myös hyvässä kunnossa.

Vuokrausmenetelmä oli hieman yllättävä, mutta kaikki sujui aivan loistavasti! Olen hyvin tyytyväinen kokemukseen.

Kaikki meni juuri niin hyvin kuin saattoi odottaa. Hienoa, että auton voi saada käyttöön ja palauttaa joustavasti eri vuorokauden aikoihin. Myös noutupaikkoja oli sopivasti tarjolla minun sijaintiini nähden. Palautusaikaan ei ollut Meripuistotiellä hirveästi valinnanvaraa paikoituksen suhteen, mutta mahtuihan se auto lopulta sinne, joten tämäkin toimi niin kuin piti. Olin kokonaisuutena hyvin tyytyväinen palveluunne ja suosittelinkin jo yritystänne tuttavalle.

Kaikki toimi hyvin, myös palautuksen siirto kun maratonjuoksu esti palauttamisen sovittuun aikaan ja paikkaan. Ainoa miikka että auto oli aika kuuhmuinen joka puolelta, mutta puutteet oli kyllä hyvin merkitty. Ilmastointi oli plussaa.

Hyvä palvelu ja älypuhelin systeemi toimi täydellisesti… Suosittelen kavereille jatkossa…

Kaikki toimi niinkuin pitikin ja hinta oli edullinen kilpailijoihin verrattuna. Auto oli lähes uusi ja hyvä ajettava (Toyota Proace Oulussa). Nyt helteillä ilmastointi oli iso plussa ja myös yksi valintakriteerini tällä kertaa. Varmasti vuokraan teiltä jatkossakin aina tarpeen tullen.

Olen jo useamman kerran vuokrannut auton 24rentiltä ja joka kerta on toiminut mainiosti, tällä kertaa yllätyksenä tuli auton kunto! Auto oli vain reippaat 5000km ajettu ja erinomaisessa kunnossa, löytyi peruutuskameraa ja muutoinki varustelu oli huipussaan! Tulen jatkossakin vuokraamaan autoni teiltä, varauksen helppous ja luotettavuus ensiluokkaista ja hintakin yleensä halvimmasta päästä!

Vuokraus meni täysin suunnitelmien mukaisesti. Muuttokuormamme vaihtoi maisemaa hyvällä hinta/laatu-suhteella ja olimme tyytyväisiä auton kuntoon, siisteyteen ja ajettavuuteen

Toimi oikein hyvin, nyt tiedän mistä saa auton vaivattomasti ja sopivaan hintaan.

Tämä oli jo toinen varauksemme reilun kuukauden sisään. Hyvin meni!

Yhteydenpito teidän suunnalta oli positiivista, lisäksi kilometrien ja ajanylittyminen saatiin joustavasti hoidettua!

Helppo palvelu, todella kätevä ja käytämme usein ja varmasti myös tulevaisuudessa. Tällä kertaa harmitti kun ilmastointi oli rikki ja ulkolämpötila +30, auto muuten varsin hyvä, aika roadtested kylläkin.

Hyvin sujui! Kätevä systeemi!

Vuokrausjärjestelmänne on todella loistava, koska tekstiviestillä hoitui ovien avaaminen ja sulkeminen sekä palautusajan pidentäminen.

Positiivinen yllätys oli se, että autossa on ilmastointi. Muutto ajoittui yhteen kesän helteisimmistä päivistä, ja autossa oli miellyttävän viileää puurtamisen lomassa.

Vuokraus toimi hyvin, joten en pysty arvioimaan asiakaspalvelua, koska ei tarvinnut soittaa mihinkään. Ohjeet olivat huolellisesti ja selkeästi tehty, mikä osoittaa, että olette tosissaan perehtyneet asiaan erilaisten vuokraajien näkökulmasta.

Erittäin hyvää oli se, että vaikka autossa oli joitakin kolhuja ja naarmuja, niin ne oli dokumentoitu erittäin selkeästi poikkeamalistaan. Ei tarvinnut arvailla, että ovatko kaikki jäljet varmasti huomattu ennen oman vuokrauksen alkua. Todella hyvä ja helppo auton vuokrauspalvelu.

hyvin meni. Sijainti sattui olemaan ihan naapurissa ja ajoissa varatessa auto vielä saatavilla. Hyväkuntoinen auto, kaikki toimi. Varausta tehdessä oli kaikki olennaiset tiedot autosta saatavilla. Nokkakärryä ei tällä kertaa tarvinnut, mutta hyvä, että se on mukana automaattisesti. Monet laskuttavat siitä ylimääräistä.

1 332 333 334 335 336 337