Vuokra-auton tarve tuli minulle yllättäen ja tein varauksen kauheassa kiireessä. En ollut tajunnut kyseessä olevan ihan eri systeemin kuin normivuokra-autoissa. Siksi tunaroin varausta tehdessä ja jouduin monta kertaa soittamaan ja pyytämään apua. JOten mönkään meni varausaika (piti varata 2 vrk mutta aluksi tallensin vain pari tuntia). Ajoon lähtiessä kuvasin auton huolella muttei tullut mieleenkään tarkistaa tuulilasin kohtaa kuvasta. PUolet lasista peittyi takana olevan kirkkaan heijastuman takia. Juuri siinä kohtaa ilmeni myöhemmin pikkuinen särö, tod näk liikenteessä tulleen kiven iskemä. Heijastuman lisäksi lokin paskat peittivät lasia muutamassa kohdassa. Ilmoitin sen kuitenkin palautustilanteessa ja kuvasin joten asia reilassa. Seuraavan kerran varatessani osaan jo hommat paremmin. Kaikki muu meni hyvin tämä toimintamalli on todella hyvä. Ehkä tulevaisuudessa meillä on kotikylälläkin tämmöinen systeemi. Minullakin on oma auto, mutta miehen komennusten aikana tarvitsen joskus vuokra-auton. Yhteikäyttö on loistohomma.

Hyvin meni, autossa oli kaikenlaista pientä (tuulilasi rikki, ulkolistasta puuttui pala jne.), mutta viat oli merkitty puuteluetteloon. Ei mitään kummosta. Bensatankki tosiaan näytti vajaata, kuten myös käytön jälkeen täyteen tankkaamisen jälkeen (Renault).

Näitä pakuja ei kauhean usein tule ajeltua, ja joka kerta ajaa vähän eri autoa. Paku on kuitenkin asia, joka yleensä peruutetaan lastauspaikalle. Peruutuskamera tekisi auton käytöstä huomattavasti helpompaa, ja varmaan vähentäisi töhöilyä ja kolhuja.

Vuokraamani auton webaston käyttöpaneelin teipit eivät enää pitäneet paneelia paikallaan.

Tarkastuslista vielä paremmin esille.

Palautus vähän takkusi. Kun yritin nettiinkin kautta, järjestelmä ilmoitti, että minulla ei ole aktiivista varausta.

Kaikki meni oikein hyvin, vaikka löysin ensimmäistä kertaa palvelunne.

Kaikki toimi taas odotusten mukaan. Autoon oli viime käyttöni jälkeen ilmestynyt pieni kolhu ja polttoainemittarin virhe tuntui kasvaneen, mutta ei nämä käyttöä haitanneet.

Näppärä tapa saada pakettiauto käyttöön pieneksi aikaa.

Varaamisen jälkeen sain teiltä muistaakseni kolme sähköpostia ja tekstiviestin, ja jouduin selailemaan niitä läpi löytääkseni koodin auton avaamiseen. Asiaa olisi varmasti mahdollista yksinkertaistaa. Kaikki muu sujui hienosti! :)

Kaikki toimi äärimmäisen hyvin.

Kaikki sujui hienosti ja vaivattomasti!

The car (Auris farmari hybrid) was in an excellent condition, very efficient, comfortable and surprisingly pleasant to drive. The whole process of renting and returning could not be simpler (maybe only if there was an app – don’t know if longer term rentals can be done via the Go Now! app). I was extremely happy with my experience and I will definitely recommend 24rent.fi to others. The main benefit is, in my opinion, that there is no need to visit a branch, talk to a human, wait for the car to be delivered. It’s fast and simple. I like that.

Kaikki sujui yllättävän helposti. Ainut, että palautetta auton kunnosta jää helposti tekstiviestillä heti antamatta. Auto vaikutti olevan kunnossa. Tankatessa autoa palautaessa, huomasin, että ajovalo apparin puolelta oli palanut.huoltoaseman ikkunasta.

Vuokraamani auton polttoainemittari näytti polttoaineen väärin. Tankki oli täysi, vaikka mittarin mukaan se oli vain n. 90% täynnä. Tällaisesta voisi olla jokin maininta tai huomautus autossa.

Palvelun helppous yllätti. Mönkään meni vain oma moka – huppari jäi auton penkin taakse :(

Auto toimi lähes moitteettomasti, jarrujen kunto kannattaisi tarkistaa vuokraamassani autossa. Tuntui että jarrupoljinta piti painaa normaalia enemmän jarrutustilanteissa.

Todella joustava ratkaisu tämä netin kautta varaus.

Emme saaneet sitä nettisovellusta toimimaan. Mutta onneksi se tekstariavauskoodi toimi.

Hybrid 5d autossa erittäin tehokas jarrutus. Asiasta kannattaa laittaa varoitus, sillä ensimmäistä kertaa risteyksessä jarruttaessa auto pysähtyi yllättävän nopeasti joka yllätti minut.

Muuten auto oli loistava ja miellyttävä ajaa.

ensimmäisen auton ovet eivät auenneet mutta asiakaspalvelun kautta sain nopeasti uuden auton käyttööni

1 335 336 337 338 339 395