Suomen johtava yhteiskäyttöautopalvelu 24Rent muistuttaa, että yhteiskäyttöautot ovat käytettävissä ympärivuorokautisesti myös pyhinä, viikonloppuisin sekä silloin kun muita liikennepalveluita ei ole saatavilla.
Sataprosenttisesti kotimainen yhteiskäyttöautopalvelu toimii autovuokraamosta poiketen ilman toimistoa eikä avaimia tulla noutamaan henkilökunnalta. Auton varaaminen ja käyttöönotto toimii itsepalveluperiaatteella – varaukset tehdään verkossa ja auto otetaan käyttöön omatoimisesti. Ovia ohjataan omalla puhelimella ja avaimet odottavat asiakasta auton hansikaslokerossa.
Julkista liikennettä täydentävä yhteiskäyttöauto vapauttaa käyttäjänsä autonomistajan perinteisistä velvollisuuksista ja vapauttaa suunnittelemaan omaa liikkumista entistä monipuolisemmin. “Android-sovelluksellamme saa esimerkiksi uuden Volkswagen Polon Helsingistä kahdeksi tunniksi viidellä eurolla eli samaan hintaan kuin seutulipun. Haluamme mahdollistaa helpon liikkumisen sitä tarvitseville myös silloin kun osa Suomen liikennepalveluista ei pysty tarjoamaan palvelua ”, kertoo 24Rentin toimitusjohtaja Matti Hänninen. “Lisäksi ruuhka-aikaan liikkuessa kannattaa jakaa kyyti samaan suuntaan matkaavien kollegoiden tai ystävien kanssa, jolloin voi omalta osaltaan vähentää ruuhkia”, jatkaa Hänninen.
Yhteiskäyttöauto helpottaa arjen liikkumista
24/7 itsenäisesti matkapuhelimella käyttöön otettavia yhteiskäyttöautoja on ympäri Suomen 200 kpl, joista pelkästään pk-seudulla yli 130 kappaletta. Autot löytyvät aina hyvien liikenneyhteyksien varsilta ja keskeisiltä paikoilta, jotta auto olisi helppoa ottaa käyttöön läheltä omaa kotia tai työpaikkaa. Kynnys kokeiluun ja auton varaamiseen on pidetty matalana eikä palvelun käyttö vaadi rekisteröitymistä tai kuukausimaksuja.
Laajan palveluverkoston lisäksi 24Rent tarjoaa monipuolisen kaluston sähköautoista suuriin pakettiautoihin, valvottuja paikkoja pysäköintilaitoksissa, keskustoissa sekä ilmaisen kadunvarsipysäköinnin osalle henkilöautoista Helsingin kantakaupungissa.
Viimeiset kommentit