Tiedote 8.4.2015, Yhteiskäyttöautojen kysyntä kasvaa - 24Rent investoi yli kolme miljoonaa euroa laajentaakseen palvelunsa koko Suomeen - 24Rent

24Rent vastaa yhteiskäyttöautojen kasvaneeseen kysyntään investoimalla yli kolme miljoonaa euroa uusiin autoihin. Autot toimittaa autokaupan digitaalinen toimija Autoverkkokauppa.com. Hankinta mahdollistaa 24Rent-palvelun toiminnan uusilla paikkakunnilla ja laajenemisen koko Suomen kattavaksi.

24Rentiltä saa jo tällä hetkellä auton käyttöönsä 18:lta paikkakunnalta. Investoinnin myötä palvelua laajennetaan edelleen uusille paikkakunnille. Yhteiskäyttöauton saakin pian ajoon esimerkiksi myös Kuopiosta. Uudet autot sijoittuvat hyvien liikenneyhteyksien varsille, jotta julkista liikennettä täydentävät yhteiskäyttöautot löytyvät jatkossakin käyttäjän läheltä niin työ- kuin vapaa-ajallakin.

“Autoverkkokauppa.com:n tarjoaman digitaalisen hankintakanavan ansiosta kalustohankkinat hoituivat sujuvasti. Yhteistyö uusien kaupunkien ja paikallisten toimijoiden kanssa taas mahdollistaa esimerkiksi tarvittavat autojen pysäköintijärjestelyt”, kertoo 24Rentin toimitusjohtaja Matti Hänninen toiminnan laajentumisesta.

Yhteiskäyttöauto helpottaa arjen asiointia

Oma auto on tutkimusten mukaan käyttämättömänä jopa 95 % ajasta ja sen käyttö ajoittuu usein ruuhkahuippuihin. Yhteiskäyttöauto on parhaimmillaan lyhyessä asiointiajossa, sillä auton saa varattua verkosta ja se otetaan itsenäisesti käyttöön aktivoimalla varaus omalla puhelimella. Yhteiskäyttöauto palvelee asiakkaita ympäri vuorokauden eikä sen käyttöönotto tai palautus ole riippuvaista esimerkiksi toimistojen aukioloajoista.

24Rentin palvelu on räätälöity erityisesti harvaan asuttujen maiden oloihin mm. mahdollistamalla palvelun satunnainen käyttö ilman jäsenyysvaatimuksia. Lisäominaisuutena tarjottava ilmainen kyydinjakaminen Ridefy-palvelun kautta vähentää ajossa olevien autojen määrää pienentäen siten päästöjä sekä teiden ruuhkautumista. Kyydinjakaminen tuo säästöä myös käyttäjälle, joka voi jakaa polttoainekustannukset matkustajien kesken.

Investoinnit mahdollistavat liikkumispalvelujen kehittymisen

Hankinnalla 24Rent valmistautuu liikkuminen palveluna-ajattelun yleistymiseen ja vastaa voimakkaasti kasvaneeseen yhteiskäyttöautojen kysyntään ympäri Suomea. “Olemme sitoutuneet uusien liikkumispalvelujen tuottamiseen ja julkisen liikenteen täydentämiseen autojen yhteiskäytön, sekä sitä tukevien palveluiden avulla. Sujuva liikenne kuuluu kaikille suomalaisille ja haluamme edesauttaa vaihtoehtojen syntymistä myös pk-­seudun ulkopuolella”, sanoo Matti Hänninen.