Suomen suurin yhteiskäyttöauto-operaattori 24 Rental Network laajentaa Lahdessa

11

huhtikuu

Lahden kaupunki on päättänyt ottaa käyttöön yhteiskäyttöautojen pysäköintitunnuksen. Päätös tukee kaupungin tavoitetta olla hiilineutraali vuonna 2030. Yhteiskäyttöautot tulevat täydentämään kaupungin julkista liikennettä ja säästävät kaupungin pysäköintitilaa. Vuosia kaupungissa toiminut 24 Rental Network odottaa yhteiskäyttöautoilun lisääntyvän reilusti seuraavan vuoden aikana.

Yhteiskäyttöautojen kysyntä kasvaa voimakkaasti ja yrityksen 24Rent-palvelun henkilöautojen vuokraukset kasvoivat jo kesällä 2018 maanlaajuisesti yli 60 prosentilla. Yhteiskäyttöautot eivät ole toistaiseksi olleet kovin näkyvä osa Lahden katukuvaa. Tehty päätös luo edellytykset parantaa palvelun saatavuutta merkittävästi mahdollistaen myös keskustan alueen yritysasiakkaiden palvelemisen. Myös yhdensuuntaiset matkat tarjoavan go now! -palvelun saapuminen Lahteen on odotettavissa 2019 aikana.

Olemme olleet ainoa yhteiskäyttöauto-operaattori Lahdessa jo useamman vuoden ajan. Autoja on tällä hetkellä Lahdessa reilu 10 kappaletta ja toimintamme tulee kasvamaan päätöksen myötä merkittävästi. Toivomme, että päätöksen myötä muutkin operaattorit uskaltautuvat laajentamaan toimintaansa Lahteen ja kehä kolmosen ulkopuolelle, kertoo 24 Rental Network Oy:n toimitusjohtaja Matti Hänninen.

Lahden kaupunki haluaa edistää sitä, että asukkaille ja yrityksille on tarjolla erilaisia vaihtoehtoisia liikkumismuotoja eri tilanteisiin. Näemme tärkeäksi, että silloin kun henkilöauto on viisaan liikkumisen periaatteiden mukaan kätevin kulkumuoto, voi asukas valita helposti yhteiskäyttöauton. Erityisen hyvä tämä on keskustan asukkaille, koska pysäköintitilaa on rajallisesti ja palvelujen läheisyyden vuoksi autonkäyttötarve on monelle asukkaalle satunnaista, kertoo projektipäällikkö Pirkko-Leena Jakonen.

Yhteiskäyttöautoilun houkuttimena käytön helppous ja uudet autot

Yksi yhteiskäyttöauto voi korvata jopa kahdeksan omistusautoa ja yhteiskäyttöautoilu rohkaisee fiksumpaan liikkumiseen mukavuudesta tinkimättä. Digitalisoitu autojen varaus- ja käyttöönottojärjestelmä mahdollistaa satojen asiakkaiden palvelemisen samaan aikaan maanlaajuisesti ja palvelu on saatavilla ympäri vuorokauden. Muista palveluista poiketen 24Rent ei käyttökynnyksen madaltamiseksi peri liittymis- tai kuukausimaksuja, joten paketti- tai henkilöauton käytöstä maksetaan aina ainoastaan toteutuneen käytön mukaan. Auton voi myös varata etukäteen, jolloin voi varmistaa sen saatavuuden itselle sopivana ajankohtana.

Autojemme keski-ikä on alle 2 vuotta ja tarjoamme mahdollisuuden autoilla uudella ja ekologisella autolla silloin kuin sille on tarvetta. Omaa autoa ei siis tarvitse seisottaa parkkipaikalla, kun auton voi ottaa käyttöönsä tarpeen tulle ja vieläpä valita käyttötarkoitukseensa parhaiten sopivan laadukkaan auton, täydentää Hänninen.

24 Rental Network Oy

24 Rental Network Oy on liikkumispalveluiden ja -tietojärjestelmien kehittämiseen keskittyvä täysin kotimaisessa omistuksessa oleva yritys, jonka yhteiskäyttöautoja löytyy yli 20 paikkakunnalta. Yrityksen ensimmäinen yhteiskäyttöautopalvelu 24Rent on mahdollistanut yhteiskäyttöautoilun maanlaajuisesti 300 ajoneuvollaan. Yrityksen minuuttiveloitteinen go now! -palvelu täydentää tarjontaa yhdensuuntaisten matkojen muodossa pääkaupunkiseudulla ja Oulussa.

Lisätietoja:

24 Rental Network
Toimitusjohtaja Matti Hänninen


Palvelun kokeilu- ja kuvapyynnöt:
viestinta@24rent.fi

Kotisivu:
www.24rent.fi

Näin yhteiskäyttöautopalvelu toimii:
Youtube-video

Yritysinfo:
Lataa PDF-tiedosto (koko 1Mb)